vuonna MDXXX
Psalmi 119:46
Minä puhuin sinun todistuksistasi kuningasten edessä enkä joutunut hämmennyksen valtaan.
Kun Teidän Keisarillinen Majesteettinne myös täällä Augsburgissa jo valtiopäivien alussa suvaitsi mm. esittää vaaliruhtinaille, ruhtinaille ja muille valtakunnansäädyille, että säädyt oli keisarillisen käskykirjeen perusteella velvoitettu tuomaan julki kukin erikseen mielipiteensä ja näkemyksensä saksaksi ja latinaksi, niin vastattiin viime keskiviikkona pidetyn neuvottelun jälkeen, että me puolestamme luovuttaisimme seuraavana perjantaina Teidän Keisarilliselle Majesteetillenne oman tunnustuksemme uskon- ja opinkohdat Teidän Keisarillisen Majesteettinne tahdon noudattamiseksi haluamme esittää tässä uskonnon kysymyksessä omien saarnaajiemme ja oman uskontunnustuksemme, josta ilmenee, millaista oppia he pyhän Raamatun ja puhtaan Jumalan sanan mukaisesti ovat tähän saakka julistaneet keskuudessamme.
Ja jos nyt myös muut vaaliruhtinaat, ruhtinaat ja valtakunnansäädyt mainitun keisarillisen ehdotuksen mukaan vastaavasti esittävät kirjallisesti omat tätä uskonnon kysymystä koskevat mielipiteensä saksan- ja latinankielisissä kirjoituksissa, olemme valmiit kuuliaisuuden velvoituksesta Teidän Keisarillista Majesteettianne, meidän armollista hallitsijaamme kohtaan, ystävällisesti neuvottelemaan mainittujen ystäviemme, ruhtinaiden ja valtakunnansäätyjen kanssa sopivista ja hyväksytyistä keinoista, joita käyttäen, mikäli se suinkin voi kunniallisesti tapahtua, pääsisimme sovintoon, epäsopu saataisiin Jumalan avulla päättymään ja yksi tosi ja yksimielinen uskonnon muoto palautetuksi. Tätä varten asiaa on molempien osapuolten esitettyä kirjallisesti kantansa käsiteltävä rauhassa ilman vihamielistä riitaa. Samoin kuin meidän kaikkien tulee elää ja taistella yhden ainoan Kristuksen alaisina ja tunnustaa yksi ainut Kristus, niin kuin Teidän Keisarillisen Majesteettinne käskykirjeessäkin sanotaan, samoin tulee myös saattaa kaikki asiat Jumalan totuuden mukaisiksi. Tätä me anomme Jumalalta palavin rukouksin, pyytäen, että hän antaisi apunsa tässä asiassa ja soisi rauhan.
Mutta jos toinen osapuoli, muut vaaliruhtinaat, ruhtinaat ja säädyt, eivät haluaisi noudattaa tätä menettelytapaa, kuten Teidän keisarillinen käskykirjeenne edellyttää, ja se niin ollen jäisi tuloksettomaksi, niin haluamme omasta puolestamme selvästi vakuuttaa, että emme ole millään muotoa halunneet vetäytyä syrjään mistään, mikä voisi palauttaa kristillisen yksimielisyyden, mikäli se voi tapahtua Jumalan tahdon mukaisesti ja hyvän omantunnon säilyttäen. Tämän suvaitkoot Teidän Keisarillinen Majesteettinne, muut ruhtinaat ja säädyt samoin kuin kaikki, joita elähdyttää rakkaus oikeaan uskontoon ja into sen hyväksi, sekä kaikki, jotka ennakkoluulottomasti tätä kuuntelevat, suosiollisesti todeta ja ymmärtää tästä meidän ja meikäläisten tunnustuksesta.
Teidän Keisarillinen Majesteettinne on vaaliruhtinaille, ruhtinaille ja valtakunnansäädyille, ei ainoastaan kerran, vaan toistuvasti armollisesti ilmaissut ja Speyerin valtiopäivillä 1526 julkisesti luetun keisarillisen ohjeen nimenomaisen sanamuodon välityksellä ilmoittanut, että Teidän Majesteettinne ei halunnut tietyistä syistä, joihin silloin vedottiin, tehtävän päätöstä tässä uskonnon asiassa, vaan että Teidän Keisarillinen Majesteettinne haluaisi taivutella paavia kutsumaan koolle kirkolliskokouksen. Vuosi sitten sama asia esitettiin Speyerin valtiopäivillä, jossa Teidän Keisarillinen Majesteettinne herra Ferdinandin, Böömin ja Unkarin kuninkaan, meidän ystävämme ja armollisen herramme, ynnä keisarillisen oraattorin ja keisarillisten komissaarien välityksellä antoi ohjeen mukaisesti tiedoksi, että Teidän Keisarillinen Majesteettinne oli vakavasti harkinnut yleisen kirkolliskokouksen koolle kutsumista koskevaa suunnitelmaa, jonka olivat esittäneet keisarin sijainen sekä valtakunnanneuvoston puheenjohtaja ja jäsenet ynnä muiden säätyjen edustajat Regensburgissa pitämässään kokouksessa, ja että Teidän Keisarillinen Majesteettinne piti kirkolliskokouksen koolle kutsumista hyödyllisenä. Ja koska ne asiat, joita silloin käsiteltiin Teidän Keisarillinen Majesteettinne ja paavin välisissä neuvotteluissa, olivat johtamassa sovintoon ja kristilliseen yksimielisyyteen, Teidän Keisarillinen Majesteettinne ei epäillyt, että paavi saataisiin suostumaan yleisen kirkolliskokouksen koolle kutsumiseen. Tämän johdosta Teidän Keisarillinen Majesteettinne ilmoitti armollisesti pyrkivänsä saamaan paavin suostumaan siihen, että tämä lähettämillään kirjeillä kutsuisi yleisen kirkolliskokouksen koolle niin pian kuin mahdollista.
Siinä tapauksessa, että näitä kiistoja meidän ja vastapuolemme välillä ei voida ystävyydessä ja yhteisymmärryksessä ratkaista, ilmoitamme siis Teidän Keisarilliselle Majesteetillenne kaikkein nöyrimmässä kuuliaisuudessa olevamme täysin valmiit saapumaan paikalle ja esittämään asiamme sellaisessa vapaassa ja kristillisessä yleisessä kirkolliskokouksessa, jonka koolle kutsumisen puolesta vaaliruhtinaat, ruhtinaat ja valtakunnansäädyt aina ovat suuren yksimielisyyden vallitessa vakaasti harkiten tehneet päätöksiä kaikilla valtiopäivillä, jotka on pidetty Teidän Keisarillisen Majesteettinne hallituskaudella. Tällaiseen yleiseen kirkolliskokoukseen samoin kuin myös Teidän Keisarilliseen Majesteettiinne olemme tässä tärkeässä ja suuressa asiassa jo aikaisemminkin asianmukaisella tavalla ja laillisella järjestyksessä vedonneet. Tästä vetoomuksesta pidämme jatkuvasti kiinni emmekä voi emmekä halua luopua siitä sen paremmin tämän kuin minkään muunkaan neuvottelun perusteella, ellei riitakysymys meidän ja vastapuolen välillä tule ystävyydessä keisarillisen kutsukirjeen ja kristillisen sovun vaatimuksen mukaisesti ratkaistuksi. Tästä me annamme myös juhlallisen ja julkisen vakuutuksen.
Seurakuntamme tuomitsevat kaikki harhaopit, jotka ovat tämän kohdan kanssa ristiriidassa, kuten manikealaisen 2, joiden käsityksen mukaan on olemassa kaksi alkuperustetta, hyvä ja paha, valentinolaisen 3, Areiolaisen 4, eunomiolaisen 5, muhamettilaisen 6 ja muut näiden kaltaiset. Ne tuomitsevat myös samosatalaiset, vanhat ja uudet 7, jotka väittävät, että on olemassa vain yksi persoona, ja tämän johdosta juonikkaasti ja herjaavasti viisastelevat Sanasta ja Pyhästä Hengestä, etteivät ne ole erillisiä persoonia, vaan että Sana merkitsee ääneen lausuttua sanaa ja Henki luonnossa aikaan saatua liikettä.
Seurakuntamme tuomitsevat pelagiolaiset ja muut 8, jotka väittävät ettei perisynti ole synti ja kaventaakseen Kristuksen ansiota ja hänen hyville teoilleen kuuluvaa arvoa katsovat ihmisen voivan tulla omilla järjen voimillaan vanhurskaaksi Jumalan edessä.
Seurakuntamme tuomitsevat donatolaiset ja muut samankaltaiset, 11 jotka eivät hyväksyneet sitä, että kirkossa saa käyttää hyväksi jumalattomien pappien palveluksia ja katsoivat niiden olevan hyödyttömiä ja tehottomia.
Ne tuomitsevat kasteenuusijat, jotka hylkäävät lapsikasteen ja väittävät lasten pelastuvan ilman kastetta.
Ne tuomitsevat kasteenuusijat, jotka väittävät, että kerran vanhurskautetut eivät voi menettää Pyhää Henkeä, samaten ne, jotka väittävät, että jotkut tässä elämässä saavuttavat sellaisen täydellisyyden, etteivät voi tehdä syntiä.
Edelleen ne tuomitsevat novatianolaiset 12, jotka eivät tahtoneet antaa synninpäästöä kasteen jälkeen langenneille, kun nämä palasivat tehdäkseen parannuksen.
Myös ne hylätään, jotka eivät opeta, että syntien anteeksiantamus saadaan uskon kautta, vaan velvoittavat meidät ansaitsemaan armon omilla hyvitysteoillamme.
Ihmisiä kuitenkin varoitetaan näissä asioissa rasittamasta omiatuntojaan käsityksellä, jonka mukaan sellainen kultti on välttämätön pelastuksen saavuttamiseksi.
Samoin meidän keskuudessamme muistutetaan, että ihmisten perinnäissäännökset, jotka on säädetty siinä tarkoituksessa, että sovitettaisiin Jumala, ansaittaisiin armo ja suoritettaisiin hyvitys synneistä, ovat evankeliumin ja uskonopin vastaisia. Sen tähden luostarilupaukset sekä ruokia ja paastopäiviä ym. koskevat erikoissäännökset, jotka on asetettu armon saavuttamiseksi ja syntien sovittamiseksi, ovat hyödyttömiä ja evankeliumin vastaisia.
Ne tuomitsevat kasteenuusijat, jotka kieltävät kristittyjä osallistumasta näihin yhteiskunnallisiin tehtäviin.
Ne tuomitsevat myös ne, jotka opettavat, ettei kristillinen täydellisyys ole jumalanpelkoa ja uskoa, vaan yhteiskunnallisten velvollisuuksien hylkäämistä; evankeliumihan opettaa iankaikkista sydämen vanhurskautta. Se ei kumoa valtiota eikä perhettä, vaan vaatii nimenomaan, että ne on säilytettävä jumalallisina järjestyksinä ja että rakkautta tulee harjoittaa näiden järjestysten puitteissa. Sen tähden kristittyjen tulee välttämättä totella esivaltaansa ja sen lakeja, mikäli ne eivät käske tekemään syntiä, sillä siinä tapauksessa heidän tulee (Ap.t. 5:29) totella enemmän Jumalaa kuin ihmisiä (Apt. 5).
Ne tuomitsevat kasteenuusijat, jotka katsovat, että tuomittujen ihmisten ja perkeleiden rangaistus on kerran saava loppunsa.
Ne tuomitsevat myös sellaiset, jotka nyt levittävät juutalaisia oppeja, joiden mukaan hurskaat tulevat saamaan herruuden maailmassa ennen kuolleiden ylösnousemusta, sen jälkeen kun jumalattomat on kaikkialla kukistettu.
"Me tunnustamme että kaikilla ihmisillä on vapaa ratkaisuvalta, johon kuuluu järjellinen arvostelukyky, vaikkakaan sen varassa ei ilman Jumalan apua kyetä alkamaan eikä varmasti päättämään mitään, millä on merkitystä jumalasuhteessa, vaan se on voimassa ainoastaan tämän elämän toimissa, niin hyvissä kuin pahoissakin. Hyviksi sanon tällöin tekoja, jotka ovat lähtöisin luonnollisesta hyvästä, kuten työn tekeminen pellolla, halu syödä ja juoda, halu saada ystäviä, halu pukeutua, halu rakentaa talo, halu ottaa vaimo, harjoittaa karjanhoitoa, opetella kaikenlaisia hyviä taitoja tai haluta mitä hyvänsä sellaista, mikä on hyvää maallisen elämän kannalta. Kaikki nämä ovat olemassa ja ovat saaneet alkunsa hänestä ja hänen kauttansa. Pahoilla teoilla tarkoitan halua palvella epäjumalaa, murhata jne."
Koska siis oppi uskota, jonka tulee olla kirkon pääoppi, on ollut niin kauan unohduksissa -- kaikkienhan täytyy myöntää, että saarnoissa on täysin vaiettu uskonvanhurskaudesta ja sen sijaan oppia teoista on kirkossa runsaasti käsitelty --, meikäläiset ovat opettaneet seurakunnissa uskosta seuraavasti:
Ensiksikin, että meidän tekomme eivät voi sovittaa Jumalaa tai ansaita syntien anteeksiantamusta ja armoa, vaan sen me saavutamme yksin uskon kautta, kun uskomme, että meidät otetaan armoon Kristuksen tähden, joka yksin on asetettu välittäjäksi ja sovituksen välineeksi, jonka kautta Isä sovitetaan. Sen takia se, joka luottaa siihen, että hän teoilla ansaitsee armon, hyljeksii Kristuksen ansiota ja armoa ja etsii tietä Jumalan luokse ilman Kristusta ihmisvoimin, vaikka Kristus on sanonut itsestään: Minä olen tie, (Joh. 14:6) totuus ja elämä.
Tätä oppia uskosta Paavali käsittelee kaikkialla: "Armosta te olette pelastetut uskon kautta, (Ef. 2:8--9) ette tekojen kautta" (Ef.2).
Jotta kukaan ei saisi veruketta syyttää meitä Paavalin uuden tulkinnan keksimisestä, viittaamme siihen, että kaikella tällä on perustansa isien todistuksissa. Augustinus puolustaa monissa kirjoituksissaan armoa ja uskonvanhurskautta tekojen ansioita vastaan. Samaa opettaa Ambrosius teoksessaan De vocatione gentium 15 ja muualla. Hän näet sanoo mainitussa teoksessaan: Lunastus Kristuksen veressä tulisi arvottomaksi ja jumalallinen armahtavuus jäisi ihmistekojen varjoon, jos vanhurskauttaminen, joka tapahtuu armosta, riippuisi sitä edeltävistä ansioista, niin että se ei olisi antajan vapaasti antama lahja, vaan tekijän ansaitsema palkka.
Vaikka kokemattomat halveksivatkin tätä oppia, hurskaat ja vapisevat omattunnot tietävät, että se lahjoittaa suurimman lohdutuksen, koska omattunnot eivät voi saavuttaa rauhaa minkäänlaisten tekojen välityksellä, vaan ainoastaan uskon kautta, kun ne varmasti vakuuttuvat siitä, että heillä Kristuksen tähden on sovitettu Jumala. Näin opettaa Paavali: "Kun me olemme tulleet vanhurskautetuiksi uskon kautta, meillä on rauha (Room. 5:1) Jumalan kanssa" (Room. 5). Koko tämä oppi kuuluu yhteen pelästyneen omantunnon taistelun kanssa eikä sitä voi ymmärtää ilman tätä taistelua. Tämän johdosta kokemattomat ja maallismieliset osoittavat huonoa arvostelukykyä väittäessään, että kristillinen vanhurskaus sisältää vain yhteiskunnallisen tai filosofisen oikeudenmukaisuuden.
Ennen vaivattiin omiatuntoja tekojen opilla, eivätkä ne saaneet kuulla evankeliumin lohdutusta. Omantunnon ajamina jotkut lähtivät erämaahan tai luostareihin siinä toivossa, että he näin ansaitsisivat armon munkin elämäntavalla. Toiset taas keksivät toisenlaisia tekoja, joilla armo piti ansaita ja synnit sovittaa. Sen takia on ollut aivan välttämätöntä esittää ja uudistaa tämä oppi uskosta Kristukseen, jotta pelokkailta omiltatunnoilta ei puuttuisi lohdutusta, vaan ne saisivat tietää, että armo ja syntien anteeksiantamus saadaan uskosta Kristukseen.
Edelleen ihmisille muistutetaan, ettei sana 'usko' tarkoita ainoastaan historiallista tietoa, jollainen jumalattomilla ja Perkeleelläkin on, vaan se tarkoittaa uskoa, joka ei kohdistu ainoastaan historiallisiin tapahtumiin, vaan myös niiden vaikutukseen, nimittäin oppiin syntien anteeksiantamisesta. Sen mukaan meillä on Kristuksen kautta armo, vanhurskaus ja syntien anteeksiantamus.
Ken nyt tietää, että hänellä on Kristuksen kautta armollinen Isä, hän todella tuntee Jumalan, tietää olevansa hänen hoidossaan, huutaa häntä avukseen eikä ole ilman Jumalaa kuten pakanat. Perkeleet ja jumalattomat eivät näet voi uskoa tähän opinkohtaan, nimittäin syntien anteeksiantamiseen. Sen tähden he vihaavat Jumalaa, ikään kuin hän olisi heidän vihollisensa. He eivät huuda häntä avukseen eivätkä odota häneltä mitään hyvää. Myös Augustinus muistuttaa lukijaansa uskon käsitteestä näin ja opettaa, että Raamatun sanaa "usko" ei pidä käsittää opituksi tiedoksi, jollainen jumalattomillakin on, vaan luottamukseksi, joka lohduttaa ja rohkaisee pelästyneet mielet.
Edelleen meikäläiset opettavat, että hyvien tekojen tekeminen on välttämätöntä. Niitä ei ole tehtävä sen takia, että luottaisimme niillä ansaitsevamme armon, vaan sen takia, että se on Jumalan tahto. Ainoastaan uskolla otetaan vastaan syntien anteeksiantamus ja armo. Ja koska uskolla otetaan vastaan Pyhä Henki, niin sydämet uudistuvat heti ja saavat uuden mielensuunnan, niin että ne voivat saada aikaan hyviä tekoja. Näin näet sanoo Ambrosius: 16 Usko on hyvän tahdon ja oikeitten tekojen synnyttäjä. Sillä ihmisen voimat ovat ilman Pyhää Henkeä täynnä jumalattomia mielenliikkeitä ja liian heikkoja saamaan aikaan kelpaavia Jumalan edessä hyviä tekoja. Sen lisäksi ne ovat Perkeleen vallassa, joka kiihottaa ihmiset kaikenlaisiin synteihin, jumalattomiin mielipiteisiin ja selviin rikoksiin. Sen voi nähdä filosofienkin elämässä: he ovat itsekin yrittäneet elää moitteettomasti, mutta eivät ole onnistuneet, vaan tahranneet itsensä monilla ilmeisillä rikoksilla. Niin heikko on ihminen, kun hän elää vailla uskoa ja Pyhää Henkeä ja ohjaa itseään pelkästään ihmisvoimin.
Selvästikään ei tätä oppia siis ole syytettävä siitä, että se muka kieltäisi hyvät teot. Sitä pitäisi pikemminkin kiittää siitä, että se osoittaa, millä tavalla hyviä tekoja voidaan tehdä. Sillä ilman uskoa inhimillinen luonto ei voi täyttää sitä, mitä ensimmäinen ja toinen käsky vaativat. Ilman uskoa se ei huuda avuksi Jumalaa, ei odota apua Jumalalta eikä kanna ristiä kärsivällisesti, vaan hakee ihmisten tukea ja luottaa siihen. Sydäntä hallitsevat kaikenlaiset himot ja ihmisen omat aikeet, kun usko ja luottamus Jumalaan puuttuvat. (Joh. 15:5) Sen takia Kristus sanoo: Ilman minua te ette voi mitään tehdä. Ja kirkko veisaa: 17
Henkesi jos otat pois,
ei viatonta olla vois,
vain tyhjä, köyhä ihminen.
Tässä ovat esitettyinä meidän oppimme pääpiirteet. Siitä voidaan todeta, ettei siinä ole mitään, mikä on ristiriidassa Raamatun tai katolisen kirkon tai Roomankaan kirkon kanssa, sikäli kuin kirkon oppi on isien kirjoituksista meille tunnettua. Koska näin on, niin ne, jotka vaativat pitämään meitä harhaoppisina, tuomitsevat kkohtuuttomasti. Koko erimielisyyden kohteena ovat vain tietyt harvat väärinkäytökset, jotka ilman varmaa perustetta ovat päässeet pesiytymään seurakuntiin. Vaikkakin näissä asioissa esiintyy erilaisuutta, piispojen pitäisi osoittaa tässä lempeyttä, niin että he sen tunnustuksen perusteella, jonka juuri olemme esittäneet, osoittaisivat suvaitsevaisuutta meikäläisiä kohtaan. Eiväthän vanhat kirkkosäännötkään ole niin ankaria, että vaatisivat samoja kirkollisia tapoja kaikkialla. Kaikkien kirkkojen tavat eivät liioin ole koskaan olleet samankaltaiset. Siitä huolimatta meillä on suurimmalta osalta tunnollisesti säilytetty vanhat tavat. Sellainen väite, että me olemme poistaneet kaikki seremoniat ja vanhan kirkollisen järjestyksen, on näet parjauspuhetta. Julkisesti on sen sijaan valitettu, että yleisissä kirkkotavoissa esiintyy tiettyjä väärinkäytöksiä. Koska omatunto ei ole sallinut niiden hyväksymistä, niitä on osittain korjattu.